Korkeakulttuuri ja katutaide kohtasivat
Hieno kesä sai loistavan päätösjuhlan. Sää suosi ja pieni, monitaiteellinen festivaali Suomen etelässä otti nyt ilmaa siipiensä alle värikkäämpänä ja monipuolisempana kuin koskaan. Myös Tsehovin ”Lokin” näytökset Casinolla pyörivät koko viikonlopun. Ja iloiset hankolaiset söivät jälleen yhdessä eväskorien herkkuja.
Le Petit Festival du Théâtre Hanko keräsi yleisöä läheltä ja kaukaa. Vanhin osallistuja taisi olla lähes 80-vuotias, sadan hengen ”Orivesi All Stars” -yhtyeen jäsen, joka ihaili perjantai-iltana portugalilaisten Acácio Barbosan & Warren Cahillin fadon ja folkmusiikin fuusiojammailua. Myöhemmin Hangon kaupungintalon lämpiössä, jossa yleisö saattoi vapaasti tavata taiteilijoita, miehet vaihtoivat yhteystietoja – ja kuka ties, kenties vielä joskus soittavat yhdessä!
Lauantaina Edvard Griegin sonaatti viululle ja pianolle nro 3 C-molli soi sekin tykisti!
Sama sonaatti soi 22 vuotta sitten Yhdysvalloissa Washingtonissa, kun Suomen ulkoministeriö oli kutsunut Sibelius-Akatemian nuoret ”jalokivet”, viulisti Linda Lampeniuksen ja pianisti Laura Mikkolan, esiintymään lähetystön vieraille. Sinä iltana paikalla oli myös tuolloin pankkiirina toiminut, sittemmin kuvataiteiden pariin siirtynyt ja hankolaistunut Kari Walden. Nyt Waldenilla oli ilo kuulla uudelleen sama sonaatti ja samojen soittajien soittamana Hangossa.
– Silloin kun soitimme ensimmäisen kerran yhdessä, tuntui kuin meillä olisi Lauran kanssa ollut heti sama ajatus, soitimme kuin yksi, Lampenius kertoi yleisölle.
Myös Beethovenin sonaatti viululle ja pianolle nro 5 F-duuri, op. 24 ”Kevät” soi viehkeästi. Innostunut yleisö taputti jopa saman kappaleen eri osien välissä.
Tukholmassa asuva Lampenius ja Pariisissa asuva Mikkola ovat soittaneet pari vuotta triossa, johon kuuluu heidän lisäkseen Apocalyptica-yhtyeen sellisti Perttu Kivilaakso. Samoin kuin Lampenius, myös Kivilaakso opiskeli lapsena Helsingin Juniorijousissa (Helsinki Strings) unkarilaisten Szilvayn veljesten johdolla.
Lampeniuksen opettajana toimi Géza Szilvay ja Kivilaakson opettajana Csaba Szilvay. Monet 60-luvulla syntyneet muistavat vielä television ”Viuluviikarit” -ohjelman; Géza Szilvayn leikkisää viulunsoiton opetusta lapsille oli hauska seurata, vaikka ei itse olisi soittanut mitään. Viuluviikareissa soitti myös Géza Szilvayn vilkas Réka-tytär, joka hänkin on Lampeniuksen tavoin nykyään kansainvälisesti arvostettu huippuviulisti.
Kuin kunnian- ja rakkaudenosoituksena synnyinmaalle Lampenius ja Mikkola soittivat lopuksi encorena andanten Jean Sibeliuksen romanssista viululle ja pianolle op. 78/2.
Kolmipäiväisen festivaalin ohjelmaan kuului myös valokuvaaja Meeri Koutaniemen vierailu.
Koutaniemi on kuin Jukka Malen naispuolinen vastine: siinä missä Male on kuvannut esimerkiksi Bosnia-Hertsegovinan sodan uhreja, Koutaniemi on nostanut esille ympärileikattujen afrikkalaisnaisten ja happohyökkäysten uhreiksi joutuneiden intialaisnaisten kohtaloita. Molempien valokuvaajien kuvat kertovat surullisista ihmiskohtaloista ja herättävät monenlaisia ajatuksia.
Koutaniemen esityksen otsikkona oli ”Itsepäisen naisen matka Lapista maailmalle”. Hätkähdyttävän paljon kuvataiteilija Frida Kahloa ulkoisesti muistuttava, ja joitakin vuosia sitten myös Kahloa pukeutumisellaan toisinaan siteerannut, Koutaniemi aloitti esittelemällä yleisölle oman taustansa: hän on kuusamolaisen, kuusihenkisen perheen tytär. Vanhemmat uskoivat lasten itseilmaisun tukemiseen ja luovuuden vaalimiseen. Perhe oli musikaalinen ja perheorkesteri jopa esiintyi joskus kuusamolaisissa seurakunnissa. Sillä taustalla on ollut hyvä ponnistaa maailmalle: ensin lukioon Ouluun ja sieltä Sibelius-lukioon Helsinkiin, ja sitten rohkeasti maailmalle…
Koutaniemi on matkustanut yli 30:ssa maassa. Hän on nähnyt ja kuullut paljon. Hangossa hän nosti esiin kenialaisen masai-tytön tarinan: Elisabeth karkasi 9-vuotiaana kotoaan, ettei joutuisi ympärileikatuksi ja sitten avioon 60-vuotiaan miehen kanssa. Kuin sivulauseena Koutaniemi toteaa, että ympärileikkaus on edellytys avioliittoon pääsylle tai joutumiselle. Tietyissä kulttuureissa ei ole toista ilman toista.
Tyttö pakeni kolme päivää syömättä ja juomatta. Koutaniemi tutustui Elisabethiin, kun tämä teini-ikäisenä asui turvakodissa Keniassa. Joitakin vuosia myöhemmin Koutaniemi palasi katsomaan ja kuulemaan, kuinka tytöstä oli varttunut nainen, joka kiersi heimosisariensa joukossa puhumassa ympärileikkauksen traditiota vastaan.
– On harvinaista, että valokuvaaja pääsee todistamaan jonkun kuvaamaansa henkilön, oman työnsä ja aikaansaannoksensa myöhempiä vaiheita, Koutaniemi sanoi.
Elisabethin tapauksessa hän oli saanut hommattua tytölle sponsorin Suomesta. Sponsorirahan turvin Elisabeth pystyi tekemään valistustyötään kotimaassaan Keniassa.
Koutaniemi uskoo yhteistyön voimaan, siihen, että jokainen tekee oman osansa kokonaisuudessa. Tämä usko ylläpitää lähtövalmiutta myös silloin, kun alkaa laiskottaa ja hän alkaa kyseenalaistaa oman työnsä mielekkyyttä. Ehkä joku toinen voisi lähteä? Ehkä joku toinen voisi kuvata?
Sellaisina hetkinä Koutaniemi kuitenkin potkaisee itsensä vauhtiin ja lähtee jälleen liikkeelle. Ja niin syntyy kuvia, syntyy kirjoja, tulee palkintoja.
Koutaniemi sanoo olevansa kuin nuorallakävelijä, joka tasapainoilee näkemänsä pahan ja muutosvoimaan uskovan hyvän tahdon välissä. On kuin hän olisi jonkinlainen yhden hengen ”human rights watch”, joka kuvillaan haluaa osoittaa, että tätä nyt ei ainakaan maailmassa pitäisi tapahtua.
Suomalaisena hänellä on siihen mahdollisuus: naisemme maailmalla liikkuu suomalaisen passin turvin ja hänen kuviansa julkaistaan länsimaissa, joissa sensuuri on vähäistä.
Mielen joustavuus auttaa palautumaan rankoista kuvausmatkoista.
-Paras paikka maailmassa on Kuusamo, Koutaniemi sanoo.
Lähiaikoina Koutaniemi nähdään myös televisiossa ”Tanssii tähtien kanssa” -ohjelmassa. Siinä musikaalinen, Hanoi Rocks -yhtyeen entisen basistin Sam Yaffan kanssa naimisissa oleva aktivisti siis tanssii.
Teksti: Johanna Sirén-Kaplas
Kuvat: Harri Kettunen
