Hangon kaupunginhallitus vaihtumassa, Inkooseen harkinnanvaraista apua, Tammiharjusta vuokralle yli puoli hehtaaria

Hangon kaupunginhallituksen luottamusta selvittänyt tilapäinen valiokunta esittää tiistaina kokoontuvalle kaupunginvaltuustolle, että se päättää erottaa kaupunginhallituksen ja valitsee tilalle uuden. Valiokunnan mukaan hallitus ei nauti valtuuston luottamusta ja myös hallituksen jäsenten keskinäinen luottamus on murentunut.

Valtioneuvosto on päättänyt vuoden 2025 harkinnanvaraisista valtionosuuden korotuksista talousvaikeuksissa oleville kunnille. Tässä joukossa on myös Inkoo, joka saa korotettua valtionosuutta 459 000 euroa. Kunta haki miljoonan euron avustusta.

Etelä-Uusimaan digilehdessä 14. joulukuuta uutisoimme myös eduskunnan alueellemme myöntämistä nk. joululahjarahoista sekä Raaseporin kaupungin ja puolustushallinnon Tammiharjun rakennuksia koskevasta vuokrasopimuksesta. Valtio vuokraa alueelta 5 500 neliömetriä pitkällä sopimuksella.

Lehdessä on uutinen myös Blastrin Inkoon terästehdashankkeen uusista vesienhallintasuunnitelmista sekä BK-46:n käsipallonaisten tappioon päättyneestä ottelusta Kauniaisissa. Lisäksi kerromme Länsi-Uudenmaan moottoripyöräpoliisien hieman tavallista pidemmän ajokauden päättymisestä.

Lue digilehti osoitteessa digi.etelauusimaa.fi

Leave a Reply

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *