Skip to content
Etelä-Uusimaa
  • Etelä-Uusimaa
    • Mediatiedot
    • Yhteystiedot
    • Jakelupalvelut
    • Mielipidekirjoitukset
    • Ohjeet poliittiseen mainontaan
      • Avoimuusilmoitukset
  • Uutiset
    • Raasepori
    • Hanko
    • Inkoo
    • Urheilu
    • Kulttuuri
    • Yleisöltä
  • Tapahtumia
  • Näköislehdet
  • Etusivu
  • Saukot turmelevat autoja Hangossa, lupa kolmen eläimen pyyntiin

Lue uusin Etelä-Uusimaa

Lataa ja asenna uusi sovellus

Android-mobiililaitteille Googlen Play-palvelusta

ja Applen iOS-laitteille App Storesta

Hanko

Saukot turmelevat autoja Hangossa, lupa kolmen eläimen pyyntiin

EU tammi 30, 2026 0
Saukot ovat turmelleet varastossa olevia uusia autoja Hangon Tulliniemessä. Vahingot ovat Suomen Vapaasatama Oy:n mukaan jo 200 000 euroa. Tammikuun puoliväliin mennessä alueella oli turmeltu jo 25 autoa, joista neljä tänä vuonna. (Arkistokuva)

Suomen Vapaasatama Oy on saanut Suomen riistakeskukselta poikkeusluvan enintään kolmen saukon pyytämiseen logistiikkakeskuksensa alueella Hangon Tulliniemessä. Rauhoitetun lajin pyytämiseen annettiin erityislupa omaisuudelle aiheutuvien erityisen merkittävien vahinkojen estämiseksi.

Tammikuun lopussa myönnetty lupa on voimassa vuoden. Alueelle myönnettiin lupa myös viime vuonna, jolloin siellä pyydettiin keväällä yksi saukko. Alueella kokeiltiin viime vuonna myös autojen siirtoa eri puolille aluetta, mutta saukot pitävät koko aluetta reviirinään.

Tuoreempi hakemus toimitettiin riistakeskukselle tammikuun puolivälissä. Eläinten aiheuttamien vahinkojen vuoksi alueella jouduttiin vaihtamaan viime vuonna noin parinkymmenen auton moottorieristeitä ja mattoja, siivoamaan ulosteita ja poistamaan hajuhaittoja. Vahingot ovat jo 200 000 euron luokkaa. Tänä vuonna on turmeltu hakijan mukaan lisäksi varmuudella neljä autoa. Alueella on noin 10 000 autoa, joista jokainen joudutaan tarkastamaan erikseen tuhojen varalta ennen asiakkaille toimittamista.

Saukko on rauhoitettu eläin, eikä sen metsästys ole sallittua ilman erityislupaa. Suomen riistakeskus myönsi poikkeusluvan kolmen saukon pyydystämiseen, koska muuta tyydyttävää ratkaisua ei sen mukaan ole. Saatujen tietojen perusteella pyynti kohdistetaan erityisen merkittävää vahinkoa aiheuttaviin yksilöihin. Riistakeskuksen mukaan kolmen saukon poistaminen ei haittaa myöskään suotuisan suojelutason säilyttämistä tai sen saavuttamista lajin luontaisella levinneisyysalueella. Tuhotöitä tekeviä saukkoja arvioidaan olevan korkeintaan kaksi. Satamayhtiön mukaan saukko käy uusien autojen ja lähinnä pakettiautojen moottoritilassa, repii eristeet, ulostaa ja jättää jälkeensä erilaista luonnonmateriaalia. Saukkojen Hangossa aiheuttamista vahingoista uutisoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Samankaltaisia uutisia
Hanko Inkoo Kulttuuri Raasepori Urheilu
Mestaruus, arvokisoja ja musikaalitunnelmaa
EU heinä 15, 2026
Hanko
Hangossa tie poikki epäillyn sotilasräjähteen takia
EU heinä 13, 2026
Hanko Inkoo Raasepori
Poikkeusluvalla autoilevat alaikäiset eivät saa ajaa enää yöllä
EU touko 28, 2026
Hanko
Naton miinantorjuntaosasto vierailulla Hangossa
EU touko 27, 2026
Hanko Inkoo Raasepori
Vappuna häiriökeikkoja, loppuviikosta liikenneonnettomuuksia
EU touko 6, 2026
Hanko Inkoo Raasepori
Poliisi ennakoi runsaasti vapputehtävää
EU huhti 29, 2026
Hanko Urheilu
Liitokiekkoilijat liikekannalla Lillmärsanin radalla
EU huhti 16, 2026
Hanko
Hangossa on löydetty useita kuolleita joutsenia
EU huhti 11, 2026
Hanko
Johan Nordlundille vuoden urheilijan palkinto Hangossa
EU maalis 14, 2026
Hanko Inkoo Raasepori
Läntisen Uudenmaan päättäjiä pääministerin taustajoukkojen pakeilla rata-asioissa
EU tammi 28, 2026
Hanko Inkoo Raasepori
Hangon kaupunginhallitus vaihtumassa, Inkooseen harkinnanvaraista apua, Tammiharjusta vuokralle yli puoli hehtaaria
EU joulu 13, 2025
Hanko Inkoo Raasepori
Eduskunnan valtiovarainvaliokunta päätti ”joululahjarahoista”, rahaa valtatie 25:n tievalaistukseen sekä kantatie- ja sairaalaselvityksiin
EU joulu 10, 2025
Hanko Inkoo Raasepori
Uudet nettisivut ja sähköpostiosoitteet, lehdet myös kuunneltavissa
EU joulu 10, 2025
Hanko Inkoo Raasepori
Kunniamerkkejä läntiselle Uudellemaalle, Korhoselle teollisuusneuvoksen arvonimi
EU joulu 6, 2025
Hanko Raasepori
Säätiöt jakoivat 600 000 euron avustukset Raaseporissa ja Hangossa
EU joulu 3, 2025
Hanko
Ylin päättävä elin vai epävirallinen keskustelukerho – Hangon valtuustossa erikoinen loppunäytös
EU syys 24, 2025
Hanko
Elinvoimasta ja yrittäjyyden voimasta Hangossa
EU syys 4, 2025
Hanko
Gammals valittiin vesilaitoksen johtajaksi
EU elo 27, 2025
Hanko Inkoo
Pitkäkadulla paloi aamuyöllä
EU elo 21, 2025
Hanko
Lappohjan rannan vedenlaatu jälleen hyvä
EU elo 13, 2025
Hanko
Lappohjan rannalle kehotus välttää uimista
EU elo 7, 2025
Hanko Raasepori
Poliisin viikonlopussa ylinopeuksia ja tuhopoltto
EU heinä 23, 2025
Hanko
Lohjan johtoon siirtyvä Petra Ståhl muistelee lämmöllä aikaansa Hangossa
EU heinä 2, 2025
Hanko Inkoo Raasepori
Tappajaetana viihtyi leudossa talvessa, otuksia jopa valtavan paljon
EU heinä 2, 2025
Hanko
Simon Store valittiin Hangon kaupunginjohtajaksi
EU heinä 2, 2025
Hanko
Johtajavalinnat eteenpäin Hangossa – Taulavuori, Store ja Gammals jatkoon
EU kesä 25, 2025
Hanko
Juhannukseksi matkataan taas maalle, väestö kaksinkertaistuu Hangossa
EU kesä 19, 2025
Hanko Inkoo Raasepori
Ylennyksiä ja uusia kunniamerkkejä läntiselle Uudellemaalle
EU kesä 4, 2025
Hanko
Santalankaaren työmaalta löytyi räjähteitä, työt keskeytettiin
EU kesä 3, 2025
Hanko Inkoo Raasepori
Poliisi odottaa tehtäväntäyteistä vappuhumua
EU huhti 30, 2025

You must be logged in to post a comment

Julkaisija

Karjaan Offsetpaino Oy
Vastaava toimittaja:
Etelä-Uusimaan päätoimittaja Hannu Kari
toimitus@etelauusimaa.fi

Mediamyynti

019 278 866
ilmoitus@etelauusimaa.fi
Mediatiedot ja -hinnat