Helsingin hallinto-oikeus on antanut tänään päätöksen kuuteen valitukseen, jotka koskivat Joddböle V -asemakaavan muutosta. Sen tavoitteena on mahdollistaa vähäfossiilisen teräksen tuotantolaitoksen toteuttaminen ja muu teollinen toiminta Inkoon Joddbölessä.
Hallinto-oikeus toteaa päätöksessään, että suunniteltu terästehdastoiminta vaatii toteutuakseen asemakaavan lisäksi useita viranomaislupia. Asemakaavassa arvioidaan lähtökohtaisesti toiminnan sijoittumisen edellytykset, ja hankkeen toiminta-aikaiset ympäristövaikutukset arvioidaan vielä erikseen hankkeen edellyttämissä lupaprosesseissa sekä ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä.
Näissä hallinto-oikeuden käsittelyssä olleeseen valitusasiaan nähden erillisissä menettelyissä ratkaistaan lopullisesti, onko tehtaalle toiminnalliset edellytykset, ja annetaan tarvittaessa määräykset muun ohella ympäristöpäästöjen raja-arvoista ja rajoittamisesta valituksissa viitattujen melu-, ilma- ja vesistöpäästöjen osalta.
Hallinto-oikeus arvioi käsittelemässään valitusasiassa, oliko asemakaavan muutos maankäyttö- ja rakennuslain vaatimusten mukainen. Kun otettiin huomioon muun ohella tehdasrakennuksen sijoituspaikan etäisyys lähimmistä Natura-alueista ja lähimmistä asunnoista, sekä alueen muiden arvojen luonne ja sijoittuminen, asemakaavan muutos ei ollut laissa säädettyjen sisältövaatimusten vastainen valituksissa esitetyillä valitusperusteilla, hallinto-oikeuden päätöksessä todetaan.
Helsingin hallinto-oikeuden päätöksestä on mahdollista valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, mikäli se myöntää valitusluvan.
Inkoon kunnanvaltuusto hyväksyi Joddbölen asemakaavamuutoksen vuoden 2025 keväällä. Kaavamuutos hyväksyttiin äänin 24-3.




























Leave a Reply