Venäjän pakotteet ovat luoneet yllättäviä tilanteita, joita ei kansalaisille kerrottu pakotteiden suunnittelun, päätöksenteon ja toteuttamisen aikaan. Vasta seuraukset paljastivat, että pakotteista joudutaan maksamaan nousevien energian hintojen muodossa.
Venäjän reaktio pakotteisiin oli ennustettavissa. Se lopetti kaasun myynnin Itämeren kaasuputken kautta. Tällä se sinetöi kaasun tuottajien ja myyjien ylivallan kaasumarkkinaan. Monet Euroopan maat maksavat tästä kalliisti. Ne ovat haalineet kaasueriä maailmanmarkkinoilta kovaan hintaan. Samalla kun ne kurittavat pakotteilla yhtä autoritaarista hallitsijaa, ne kumartavat diktaattoreita Arabian niemimaan öljyvaltioissa.
Pakotteiden ja niiden seuraamusten hallinta sosiaalisesti kestävällä tavalla on jäänyt kaunopuheisiin lupauksiin. EU:n komission suunnitelma, sinänsä perusteltu windfall-voittojen verottaminen, on edelleen aikomusten asteella.
Samaan aikaan Euroopan kansat maksavat energiayhtiöille satumaisia voittoja. Suomessa Fortum, Helen ja Tampereen Sähkölaitos sekä muut yksityiset ja kunnalliset sähköyhtiöt tekevät ennätysvoittoja. Maan hallituksen toimet ovat tähän asti olleet riittämättömiä ja nekin veronmaksajien keskinäisiä tulonsiirtoja. Yhtiöiden voittoihin ei ole uskallettu puuttua. Lain mukaan yhtiöiden pitäisi toimittaa sähköä kohtuullisella hinnalla. Samaan aikaan kun sähkön hinta on viisinkertaistunut ja uhkaa talvella vielä tuplaantua tästä, viranomaiset ja hallitus välttävät ottamasta kantaa siihen, mikä on kohtuullista.
Kilpailuviranomainen tuli kriisin hyvin varhaisessa vaiheessa todenneeksi, että 15 sentin kilowattihinta voisi vielä olla kohtuullinen. Tämä on unohdettu kauan sitten. Kohtuullisuuden määrittely on yhtiöiden käsissä ja tätä ohjaa osakeyhtiömuodon tarkoittama voiton maksimointi. Markkinatalous ja kilpailu toimiessaan turvaa järkevän hintatason.
No miten on käynyt? Sähkömarkkinoilla on keinotekoinen konstruktio. Sähkön tuottajat ja myyjät ovat sopineet siitä, että ne ostavat sähkön yhteisiltä tukkumarkkinoilta, joiden hinta määräytyy kalleimman sähkön tuotannon energialähteen mukaan. Tässä tapauksessa maakaasun hinta määrää kuluttajahinnat kaikilla yhtiöillä riippumatta siitä, käyttävätkö ne maakaasua. Suomen sähkö tuotetaan lähes ilman maakaasua. Voitot ovat näin ollen varmat ja valtavat. Tämä konstruktio ei pysyisi koossa, jos kaikki yhtiöt kilpailisivat vapaasti.
Yhtiöt pyrkivät hallitsemaan sähkömarkkinoita tulevaisuudessakin ennakoimalla tulevan sähköhinnan futuureilla. Ne siis myyvät tulevan ja vielä tuottamattoman sähkön etukäteen tukkumarkkinoille ennakoimaansa hintaan. Nämäkin ovat uusia konstruktioita, joilla tuottajat pyrkivät riskiensä ja markkinoiden hallintaan.
Olisi mielenkiintoista nähdä esimerkiksi sellainen tilanne, jossa osuuskauppaliike tai kaikki ammatilliset järjestöt ostaisivat jäsenilleen tietyllä hinnalla tulevaa sähköä. Jos kartelli olisi riittävän laajapohjainen, tuottajat eivät pystyisi myymään tuotteitaan muualle. Sillä voisi olettaa olevan vaikutusta sähkön hintaan.
EU-komissio on ainakin uskaltanut keskustella Venäjän fossiilituotteille asetettavasta hintakatosta. Hintakatosta puhui pääministeri Marinkin. Asiassa ei ole toistaiseksi tapahtunut mitään. Tämä keino olisi täysin perusteltu Suomen sähkömarkkinoiden säätelyssä kriisiaikana. Jos windfall-vero saadaan voimaan, se vaatii kansallisen sovelluksen poliittisine vääntöineen. Tähän päästään aikaisintaan ensi vuoden lopulla, vaikka kriisin huippu näyttää olevan jo vuodenvaihteessa ja tulevana talvena. Veron tuottojen käyttö kuluttajien hyväksi on vielä oma mutkikas ja vaikea prosessinsa.
Toimien aika on nyt. Puuttuminen keinotekoiseen markkinakonstruktioon ja kilpailun palauttaminen on ensisijaista. Lisäksi pitää käyttää tarvittavissa määrin puuttumista suoraan kuluttajahintatasoon sähkön saannin turvaamiseksi kohtuullisella hinnalla, esimerkiksi korkeintaan 15 sentillä per kilowattitunti kriisin aikana.
Veikko Räntilä
